Rannalla

Näin Doja Cat valmistautui VMA-esitykseen – julkaisi videon kulissien takaa.

Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmät ovat tarjonneet tuoreita näkökulmia ja kiinnostavia anekdootteja musiikin ystäville jo.

Valko-Venäjän presidentti aikoo muuttaa maansa perustuslakia, kertoo Kremlin edustaja Dmitri Peskov. Presidentti Aljaksandr.

Leijalautailijan matka Pyhäselällä venyi aiottua pitemmäksi, ja rannalla odottaneet henkilöt hälyttivät pelastuslaitoksen.

Sohvaperunat Keskustelu Väsymys Voimattomuus Hengästyminen Hello and welcome to the website of Steven Isserlis, cellist, author, musical explorer and general enthusiast. Jos ainoat oireet ovat väsymys ja flunssaisuus, ei kuitenkaan kannata vaipua synkkyyteen. Yleensä jatkuva puolikuntoisuus ja alttius saada pitkiä flunssaputkia ovat merkkejä vastustuskyvyn heikentymisestä. Siksi flunssatartuntoja on helppo saada yksi toisensa jälkeen. Watch Supernatural Season 12

Suuret purhelaivat palaavat Turkuun ensi kesänä, kun kaupunki pääsee kuudetta kertaa isännöimään The Tall Ships Races.

Pohjois-Karjalan Kiihtelysvaarassa asuva Juha Pyykkö, 66, on aina tuntenut hengenheimolaisuutta intiaaneja kohtaan. Hänen.

Syyskuu on jo pitkällä, mutta vielä ehditään palata loppukesän tunnelmiin Miia Juneksen debyyttisinglen tahdissa. Soundin.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotti perjantaina, että edellisen vuorokauden aikana sen alueella oli todettu 12 uutta.

Gamazda-taiteilijanimellä Youtubessa esiintyvä Alexandra Kuznetsova on melkoinen velho pianon ääressä. Tuoreimmassa.

Hämeenlinnan Lentopallokerhon amerikkalaispelaajat Brianna Doehrmann ja Alyse Wallace-Ford pääsivät karanteenijakson jälkeen.

Teknologiajättiläinen on rakennuttanut Singaporeen kivijalkamyymälän, joka tuo muotoilultaan mieleen maapallon ja Tukholman.

Äänekosken kaupungin uudet Kotakennään alueella, Kuhnamon rannalla olevat omakotitontit kiinnostavat. Sunnuntain.

Jussi Kari Asiakkaiden varovaisuus näkyy vientiyritysten tilauskirjoissa. Toisaalta kysyntä voi palautua nopeastikin, sillä. Tampereen Työväen Teatteri: Hamlet – rockmusikaali. Ohjaus Otso Kautto. Suomennos ja sovitus Michael Baran. Musiikki Eeva. Koronapandemian vuoksi huomattavan tiiviinä, joskin alkuperäisen mittaisena ajettu Historic Race -ratasarja paketoitiin. Laila. Esa-Pekka Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven interaktiivinen teos. Esitystilassa on kerrallaan. Mikko Leppilampi

Vuoden 2018 Miss Suomi -kilpailusta julkisuuteen noussutErika Helinmuuttaa Maltalle uuden elämäntilanteen myötä. Portugalin.

Viikonlopun uutiset kertoivat kirjailija Pekka Kejosen kuolleen. Sen piti tapahtua jo 70-luvulla, jolloin Kejonen Pentti.

Toukokuussa 2020 Miisa Mink tyrmistyi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes oli myöntänyt varauspäätöksen Suomen.

Valkoposkihanhet ovat valloittaneet Ruissalon kansanpuiston (TS 2.9.). Todella ikävää, sillä ranta on täynnä hanhien.

Elena Ferrante: Tyttären varjo. Suom. Helinä Kangas. WSOY 2020. 175 s. Neliosaisen Napoli-sarjansa myötä maailmanmaineeseen.

Mikkeliläislähtöinen Tomi Närhinen investoi Pistohiekkaan.

– Uuden matkailualueen rakentuminen Puumalan Pistohiekalle etenee. Alueelle on tehty ensimmäinen maanvuokrasopimus. Sen.

Elena Ferrante: Tyttären varjo. Suom. Helinä Kangas. WSOY 2020. 175 s. Neliosaisen Napoli-sarjansa myötä maailmanmaineeseen.

Lukijat äänestivät Kalevan ja Raahen Seudun kalakuvakisan voittajaksi hieman yli 2-vuotiaan Bean ilon ja innostuksen. Kuvan.

My Little Pony Kausi 8 Sohvaperunat Keskustelu Väsymys Voimattomuus Hengästyminen Hello and welcome to the website of Steven Isserlis, cellist, author, musical explorer and general enthusiast. Jos ainoat oireet ovat väsymys ja flunssaisuus, ei kuitenkaan kannata vaipua synkkyyteen. Yleensä jatkuva puolikuntoisuus ja alttius saada pitkiä flunssaputkia ovat merkkejä vastustuskyvyn heikentymisestä. Siksi flunssatartuntoja on helppo saada yksi toisensa jälkeen. Watch Supernatural